"Voi miten ihana kimo. Saanko ratsastaa sillä?" Siskoni Mira oli hädin tuskin ehtinyt autosta nousta, kun osoitti jo sormellaan lähimmässä tarhassa käyskennellyttä Starlaa. Tamma kohotti päätään huomatessaan meidät, ja hörähti lempeästi ennen kuin alkoi ravailemaan ympäriinsä innostuneena. "Katso nyt, miten sähäkkä se on. Ihan kuin minulle tehty", Mira jatkoi haaveellisena, ja minä sitten menin romahduttamaan hänen unelmansa yhdellä sanalla. "Et", sanoin tunteettomasti ja aloin nostamaan matkalaukkuja takakontista. Mira ei todellakaan saisi ratsastaa tammalla, jolla kukaan muukaan ei saanut. Minä olin ainoa ihminen joka kävi Starlan selässä, ja ainoastaan erityistapauksissa saatoin antaa tamman joko Pekan tai Mikon vastuulle. En ikinä edes Ellan, tämä kun oli välillä hieman hutilo työtehtävissään, ja juuri Starlan kohdalla olin kaikesta erittäin tarkka niuhottaja. Olihan tuo kimo minulle niin monella tapaa erityinen.
Mira loi minuun surkean koiranpentukatseen, mutta tämä ei saanut minua heltymään yhtään. Kuten jo sanoin, Starlan kohdalla olin erityisen tarkka kaikesta. Siskoni oli luonteeltaan sellainen seikkailunhaluinen koheltaja, joka joutui aina ties mihin hankaluuksiin. Tällä kertaa tämä oli päätynyt kodittomaksi, ja olimme sopineet asumisjärjestelyistä minun luonani ainakin näin kesän ajaksi. Koska olin kuitenkin vasta aloittanut olohuoneen remontin, joutui Mira yöpymään ainakin tämän viikon tallitoimiston yläkerrasta löytyvässä majoitustilassa. Saisipa samalla auttaa tallihommissa, Ellakin kun oli juuri jäänyt äitiyslomalle eikä palkattu kesäapulainen tietenkään voinut täyttää monen vuoden kokemuksen omaavan vakiotyöntekijän saappaita.
Kävelin sisälle tammatalliin raahaten Miran matkalaukkuja. Tämä jättäytyi vähän jälkeeni, ja pian kuuluikin kova kiljaisu. "Minähän sanoin jo matkalla että älä sitten koske niihin lankoihin!" huusin edes katsomatta taakseni. Mira oli niin kovasti tahtonut moikata tuota kimotammaa johon oli ihastunut, ja saikin hemmetinmoisen sähköiskun aitalangasta. Siskoni oli todellakin sellainen tyyppi, joka ei osannut varoa yhtään mitään. Vähän minua jännittikin, uskaltiko tuota edes päästää minkään meidän hevosen selkään koko kesänä. Tai raaskiiko tuolle antaa edes talikkoa käteen. Joltain kun lähtisi vielä näkö tuon sohiessa piikeillä. Menimme Miran kanssa tallitoimistoon, ja esittelin tälle nopeasti siellä istuskelleet Pekan ja Marikin. Jätin sitten siskoni heidän huomaansa, minulla kun oli vielä monta hevosta liikutettavana, ja olin aikataulusta myöhässä Miran asemalta noukkimisen takia.
Muutaman tunnin päästä päivän työt oli lähestulkoon tehty, illan viimeisenä liikutettavana oli kuitenkin vielä Starla. Tamman liikutussuunnitelma lupaili tänään kouluratsastusta, joten lainasinkin sille koulusatulaa meidän melko samanmalliselta Hanilta. Mira oli löytänyt tiensä luokseni, ja utelikin kauheasti kaikenlaista. Starlasta hän oli yhä äärimmäisen kiinnostunut, ja minä meinasin hermostua moneen otteeseen, kun kyselytulvalle ei ollut tulla loppua. Alkaessani taluttaa Starlaa ulos, seurasi Mira minua innoissaan lauleskellen samalla jotain epämääräistä. Tämä käyttäytyi kuin kymmenvuotias ponityttö, tosin kyllähän sen ymmärsi. Olimme kasvaneet vuosien saatossa erillemme, ja siinä missä itse elin täyttä hevoselämää, oli Mira kulkenut aivan erilaisia reittejä, eikä hänen elämänsä mahdollistanut juurikaan hevosharrastusta. Olihan se varsinkin täälläpäin varsin tyyristä. Monelle on tullut oikeastaan yllätyksenä, että itsekään en pystynyt harrastamaan hevosia asuessani vanhempieni luona, ja vasta aikuisiällä pääsin ensi kertaa ratsastamaan, raskaalla työllä ansaittujen rahojen avulla.
"Ihan oikeasti Taci, minä niin kovin tahtoisin ratsastaa tuolla kimolla", Mira sanoi murheen murtamana. Minä en myöntynyt, vaan sanoin että voidaan katsoa tälle vaikka joku kiltti eläkeläistamma kesäratsuksi. Mira tuhahti, ja lopetti sitten kokonaa puhumisen. Minä ohjasin Starlan kentälle, jossa nousin sen selkään ja säädin vielä hihnat ennen kuin pistin tammaan liikettä. Mira katseli meitä kentän laidalta surkeana. Ottaessani lyhyempää ohjaa, Starla korskui ja yritti painaa eteenpäin. Tamma olisi tahtonut enemmän vauhtia, ja minä sain pidättää sitä runsaalla kädellä. Käyntityöskentely Starlan kanssa oli aina erittäin vaativaa, tamman askellajivalikoimaan kun tuntui luonnostaan kuuluvan vain ravi ja laukka. Sainkin pyöritellä kimoa toden teolla, jotta sain sen kulkemaan joten kuten asiallisesti. Ravityöskentely Starlan kanssa oli paljon helpompaa, mutta tamma yritti silloinkin painaa ohjalle ja lisätä vauhtia minun jääden vain roikkumaan suusta. Taas annoin melko kovan puolipidätteen jos toisenkin, ja Starla vänkäsi vastaan nostellen päätään, pöristen ja höristen. Ravi sillä kuitenkin tasoittui, vaikka pää seilasi liikkeiden mukana puolelta toiselle.
Laukkaamaan päästyään Starla rauhoittui, ja muuttui ihan yhteistyökykyiseksi tapaukseksi kuin taikaiskusta. Annoin tamman hölskytellä rennolla tahdilla eteenpäin, ohjaten sitä välillä pääty-ympyröille, ja kokeillen laukanvaihtoja kaarevilla urilla. Starla oli kuin uusi hevonen hyvin verryteltynä, ja pystyimmekin vihdoin aloittamaan kunnollisen harjoittelun. Ravityöskentely sujui tänään erittäin hyvin, mutta käynnissä tamma oli yhä se niskuroiva luuskanmokoma, joka teki juuri päinvastoin kuin mitä pyydettiin. Harjoittelimme tänään jonkin verran pohkeenväistöjä, jotka sujuivat ihan hyvin huomioiden ettei Starla ole oikein koskaan ollut mikään koulutaituri. Tamma tuntui nauravan sileälle työskentelylle päin naamaa, ja olikin kova protestoimaan silloin kun tajusi ettei tänään hypätäkään. Kaikesta huolimatta allani oli upea ja älykäs tamma, joka niin halutessaan oli erittäin hieno ratsuhevonen. Ja sehän oli kaikki mitä Mira näki. Lopettaessani tältä illalta ja noustessani tamman selästä, sanoi hän minun kyllä vielä heltyvän kesän aikana. Joku kaunis päivä Mira kuulema ratsastaisi tuolla tammalla, ja voi kuinka upea parivaljakko he olisivatkaan. Minä katsoin Miraa tuomasti, ja sanoin että sen kun näkisi. Saisi kyllä olla pirun hyvä syy, että päästäisin hädn tuskin hevosta koskeneen aloittelijan tallin lähestulkoon vaativimman estetamman selkään.
- Taciturn
