Päivä, kun Maria lähti

Maria oli ollut jo vuosikaudet uskollinen työntekijä sekä ystävä, ja vaikka tämä välillä tekikin hommia muualla, päätyi hän vielä hyväksi aikaa Joyanceen kisaamaan ja valmentamaan joitain meidän estehevosia. Nainen oli ollut viime aikoina vähän poissaoleva, niin työstressin kuin omien, henkilökohtaisten huoliensakin takia. Tämän oma estetamma oli menehtynyt syksyllä, ja sen jälkeen meille töihin tultuaan nainen ei tuntunut enää saavan iloa irti samalla tavalla kuin ennen hevosten parissa työskennellessään.

Kun Maria sitten jätti eroanomuksensa, tuli tämä minulle täytenä yllätyksenä. Nainen kuulema ajatteli kokonaan alan vaihtoa johonkin kevyempään, nyt kun hevoset täyttivät myös tämän vapaa-ajan, ja monivuotinen yhden asian ympärillä junnaaminen alkoi kuulema vihdoin tulla korvista ulos. Marialle itselleen jäi toki tämän kotipihassa vielä asuva, aikaa sitten eläköitynyt vanha kisaruunansa, mutta muuten nainen aikoi luopua hevosista kokonaan myös noin niin kuin harrastepohjalta. Oli kuulema liian vaikeaa ajatella, kuinka nytkin jo lähes lopetusuhan alla oleva vanha ruunanrupsukka pitäisi päästää vihreämmille laitumille viimeistään kesällä, ja uuden kisahevosen kouluttamiseen ei Marialla riittänyt enää mielenkiinto.

Pidimme tänään koko henkilökunnan kesken pienet läksiäisjuhlat Marialle, ja toivotimme onnea ja menestystä tulevaan.

- Taciturn

Uudistuksia tallin hevoskantaan

Pian jo eläiköityvä tallimestarimme Pekka ei pitänyt ollenkaan ideasta, jonka olin tälle kuluvalla viikolla heittänyt: tahdoin vähentää tallin hevoskantaa radikaalisti, ja varsinkin useammasta orista luopuminen oli prioriteettinani. Pekka itse oli ori-ihminen henkeen ja vereen, ja ihan toden teolla tykkäsi olla niistä vastuussa. Olihan oripalveluiden tarjoaminen yksi tallin päätoimista, mutta minun oli pakko myöntää itselleni, että liian monta hevosta nyt yksinkertaisesti vaan on liikaa niin meidän henkilökuntamäärälle kuin tallin pinta-alalle. Tarkoituksena olisikin purkaa pikkutalli tulevana keväänä, ja katsoa jos tilalle rakennuttaisi pienemmän hiekkakentän hevosten treenaamista varten.

Mitä taas tuli muuhun henkilökuntaan, oli näillä vastaansanomista asioihin siinä vaiheessa kun toin ilmoille, että myös monen monesta tammasta olisi luovuttava. Tarkkaan minä kyllä valikoin itse kunkin hevosen, josta luopumisen otin vihdoin tänään esille. Kyseessä oli lähinnä niitä hevosia, jotka eivät varsinaisesti ole niitä minun ykkösvalintojani jalostushommissa. Painotinkin joka ikiselle työntekijälle, että vaikka se oma suosikki nyt laitettaisiinkin myyntiin, olisi se pidemmän kaavan mukaan vain positiivinen asia. Tulevaisuudessa itse kukin tuleekin säästymään turhilta ylityötunneilta, joita kertyy kun on liikaa hevosia ja liian vähän henkilökuntaa.

Tuleva kevät tallilla tuokin mukanaan melkoisesti muutoksia, mutta kaikki tämä tulee olemaan vain parempaan päin. Nähtäväksi kyllä jää, saadaanko hevosmäärä pysymään kohtuullisena, vai tuleeko tyhjiä karsinoita täyttämään lauma nuorempia kilpahevosten alkuja...


- Taciturn

Voikko tamma myytävänä

Valiant Elven Lilyn päiväkirjasta:

Olin tullut tekemään aamutallia jo kuuden aikaan, kaverina minulla oli kaksi viikonloppuapulaista. Suuri osa tallin vakiohenkilökunnasta oli palannut vasta eilen myöhäisillasta kisamatkalta, joten näiden odotti tulevan töihin vasta puolenpäivän jälkeen, vapaapäiväänsä tänään viettäviä toki lukuunottamatta. Minulle tuli yllätyksenä, kun jo ennen seitsemää Mikko tuli tallille hätäisen näköisenä. Tämä oli kuulema etsinyt minua eilen kissojen ja koirien kanssa palattuaan tallille, mutta minä olin jo lähtenyt kotiin. Minä ihmettelin, että mikä nyt oli hätänä, kun mies tyrkkäsi käteeni aukeaman eräästä Länsi-Suomalaisesta hevosalan tiedotuslehdestä. Aivan sivun alalaidassa oli kuva ruipelosta, voikosta tammasta. "Tämä hevonen. Minun on pakko saada se", Mikko sanoi hätäisenä, ja minä katsoin tuon voikon pientä, sumeaa kuvaa. "Tuohan on ihan loppuunkulutettu vanha luuska, et sinä tuollaista halua", sanoin tälle ja tartuin täysiin kottikärryihin, jotka oli kuskattava lantalalle. Mies seurasi minua kuin hai laivaa, kaivaen puhelimestaan jotain.

"No mutta kun se ei ole mikä tahansa tamma", Mikko sanoi hermostuneena, ja pakotti minut pysähtymään kottikärryineni. "Katso nyt", tämä sanoi ja tyrkkäsi käsiini puhelimensa, jossa oli sähköposti auki. "Laitoin sinne eilen sähköpostia, ja sain vastauksena tarkempia tietoja tammasta. Se on Lilja", Mikko jatkoi ja katsoi minua nyt surkeana. Minä katsoin viestiä, ja totta tosiaan se oli Lilja, minun oma entisen tallini aikainen kasvatti, vasta kuusivuotias mutta noin huonossa kunnossa. Minä menin lukkoon, sillä en tiennyt oliko Mikko enemmän vihainen vai surullinen. Ei tämä koskaan minulle ollut pahapäinen, mutta voin kuvitella että miestä oli todella sattunut kun olin mennyt aikanaan myymään Liljan tämän nenän edestä. Olihan Mikko hoitanut ja kouluttanut tuota voikkotammaa lähes yksin varsa-ajoista lähtien, ja minä olin mennyt myymään sen vain koska tallin hevosmäärä oli käynyt stressaavan suureksi. "Ehkä minun pitää edes yrittää pelastaa tamma", sanoin Mikolle alakuloisesti, ja jatkoin hitaasti matkaani lantalaa kohti kottikärryineni.

Mies seurasi minua aina lantalalle asti, jossa tyhjensin kärryt, ja käännyin sitten takaisin tallia kohti. "Jos nyt otat sinne yhteyttä, ja hoidat kaikki hommat ostoon liittyen, niin minä otan sen tamman. Minä maksan itse tamman sekä sen kaikki eläinlääkärikulut, mutta sinä hoidat sen vaikka se teettäisikin ylimääräisiä työtunteja", sanoin Mikolle, ja tämä näytti iloisemmalta kuin oli koskaan ollut. Oikeastaan minulle tuli hyvä mieli nähdä Mikko noin pirteänä, olihan mies vuosien saatossa muuttunut työntekijästä hyväksi ystäväkseni. Oikeastaan Liljan ostaminen tuntui vähimmältä mitä pystyin tekemään, näkihän Mikosta selvästi kuinka kiintynyt tämä oli ollut tuohon voikkotammaan. Tämä tulisi ehkä olemaan ensimmäinen hevoskauppa, jonka hoidan tunteilla järjen sijaan. Toki mistähän sitä tietäisi, millainen tulevaisuus Liljalla olisi vielä edessä kun ikääkin oli vasta niin vähän ja nuorempana tamma oli kuitenkin ollut mitä lupaavin kilpahevonen.

- Taciturn

Rento lauantaipäivä

Tallilla oli taas mukavan hiljaista: puolet henkilökunnasta oli viettämässä kisaviikonloppua toisella puolen Suomea, ja tallilla oli vain minä, tallimestari Pekka, sekä kaksi hevostenhoitajaa, jotka olivat tulleet auttelemaan tallihommissa viikonlopuksi. Olin saanut kerrankin Pekan yhytettyä paperihommiin, jotta itse saisin paremmin aikaa hevosten kanssa. Tänään ei ollut juurikaan liikutettavia hevosia, vaan kaikki saivat tarhailla parista kymmeneenkin tuntia. Hevosten aamuruokinnoissa sekä tarhauksissa oli ollut kova työ, mutta kolme ahkeraa työläistä sai hommat melko joutuisasti tehtyä. Toki meidän viikonloppuapulaisia piti hieman opastaa, mihin tarhaan mikäkin hevonen menee, mutta kaikin puolin työt hoituivat siististi.

Aamupäivä meni tallitilojen siivoamisessa: kaikki karsinat oli puhdistettava, ja niitähän riitti. Hoidin itse tammatallin, ja kävin samalla katsomassa paria vielä vähän nuorempaa varsaa, jotka saivat viettää päivän emiensä kanssa sisätiloissa. Kyllähän nekin mielellään olisi jo ulos vienyt, mutta varsinkin pikku Caranthirin emä Jalinda näytti niin huonokuntoiselta, että olimme päättäneet antaa sen levätä ihan kunnolla. Synnytys oli vienyt siltä kaikki voimat, ja tamma tuntui palautuvan todella hitaasti. Jotain muutosta parempaan suuntaan oli kuitenkin onneksi jo näkynyt, vaikka vieläkin tämä tuntui vain käyskentelevän karsinassa väsyneenä, hoitaen välillä varsaansa ja torkahtaen sitten hetkeksi.

Muut tuoreet emät olivat onneksi normaaleja, elinvoimaisia tapauksia, jotka hörähtelivät iloisesti kun kuljin niiden karsinoiden ohi. Selvästi nämä odottivat rapsutuksia, ja ehkä myös makupaloja joille olivat erityisen persoja. Näiden karsinoiden siivous oli mielenkiintoista, en voinut mennä talikon kanssa heilumaan uteliaan tamman ja varsan viereen, joten minun oli aina pyydettävä toinen meidän viikonloppuapulaisista taluttamaan tammaa ja varsaa käytävällä sen aikaa kun olin karsinassa siivoamassa. Kovin likaisia karsinat eivät olleet, joten pahimmat lantakikkareet siivottuani ne näytti ihan siisteiltä.

Iltapäivällä hevoset saivat päiväheinät tarhoihinsa, lukuunottamatta niitä jotka olivat vihaisia ruuastaan. Nämä piti tuoda sisälle, omiin karsinoihinsa syömään jotta vältyttäisiin tappeluilta. Pari pienempää kinasteluahan tarhoissa syntyi ruuan jälkeen, mutta mitään pahempaa kahnausta ei onneksi tuntunut syntyvän. Lähinnä kyseessä oli aina tarhakaverukset, joista toinen ei ymmärtänyt toisen leikkiä. Kaunis, talvinen iltapäivä sujuikin erittäin rauhallisesti, ja työn lomassa ehtikin hyvin hengähtää. Tänään ei ollut kiire minnekään, saisin vain rauhassa odottaa, kun illasta meidän kisamatkalaiset tulisivat hevosineen takaisin kotiin.

- Taciturn