Kevyttä kouluharjoittelua

Hevosen Apricot Wing Kern päiväkirjasta:

Aapon jalat ovat tykänneet huonoa orin pitkästä esteurasta, ja useasti olenkin harmitellut kun raudikolla ei juurikaan kehtaa tätä nykyä hypätä. Olihan sillä nuorempana niin mahtava loikka, että ratsastaja ei voinut olla muuta kuin tyytyväinen tuohon reippaaseen ja aina yhtä energiseen oriin. Aapo ehkä itsekin näyttää hieman turhautuneisuutta, kun joka päivä sitä odottaa vain tylsä koulutreeni esteiden sijaan. Ei sillä, ettäkö itsekään olisin ollut tänään innosta piukeana varustaessani oria taas kerran, mennäkseni jo kolmattatoista kertaa tämän hellekauden aikana kentälle kulkemaan sileää rataa, tehden niitä samoja vanhoja koulukuvioita kun ei tuo estekoni mitään kovin vaativia liikkeitä osannut. Eihän vika Aapossa ollut, olisinhan minä voinut keksiä sille vaikka mitä aktiviteettia kunhan vaan olisin kehdannut. Vannoin itselleni pari päivää takaperin, että kunhan vaan vedet lämpenevät, menemme orin kanssa varmasti uimaan.

Olihan se toki inhottavaa, kun järvi oli vielä niin pirun kylmä, mutta kentällä tuntui kuin paistinpannussa olisi ollut. Maneesissa ei ilma kiertänyt sitten lainkaan, joten sekin oli helteellä kuin huonosti lämmitetty sauna. Päästäkseni kuitenkin valittamasta, menimme tosiaan Aapon kanssa tänään kentälle. Ori kuopi maata tylsistyneenä kiristäessäni vyötä ennen selkäännousua. Kun sitten nousin selkään, säädin jalustimet (kuinka ne pystyivätkään olemaan taas niin vääränpituiset vaikka kukaan muu ei ainakaan kuukauteen ollut edes käynyt orin selässä?) ja kiristin vielä vyötä viimeisen kerran. Aapo ravisteli päätään, ja lähti lompsimaan eteenpäin velttona kuin keitetty makaroni. Minä yritin hoputtaa sitä, mutta ori korskaisi vain ja jatkoi matkaa yhtä hidastempoisesti. Askeliin ehkä tuli hieman pituutta, mutta muuten me matelimme eteenpäin kuin etanat.

Kuumuus oli vienyt minusta voimat, enkä jaksanut kunnolla edes patistaa Aapoa, joka kulki alla niin mahdottoman laiskasti. Kuljimmekin hyvän aikaa uraa pitkin, miettiessäni millaista harjoitusta tänään tekisimme. Aapo oli koulupuolen suhteen aina ollut vähän tyhmä, hyvä jos siltä edes pohkeenväistö sujui. Liikkeetkin sillä oli aina vähän ruman näköiset, vaikka esteillä ori toki oli erittäin kiva ja upea. Koulutuuppaus Aapon kanssa vaan nyt oli jotain niin vastenmielistä, itsekin kun toimin päivittäin oikeiden, osaavien kouluhevosten parissa. Aapo vaan oli niin eri luokkaa, ja minua korpesi todellakin se, ettei orilla voinut enää hypätä. Niin pahasti sen jalat olivat kuluneet, että jos orin tahtoi pitää vielä kunnossa, olisi esteitä ehdottomasti vältettävä.

Päädyimme lopulta tekemään ne samat vanhat harjoitukset kaikissa kolmessa askellajissa mitä me olimme suorittaneet joka ikinen päivä tällä viikolla. Aapo reipastui loppua kohden, mutta tuntui olevan aivan poikki. Kyllähän kuumuus vaikutti oriinkin, ja harjoitusten päätteeksi karsinaansa päästessään se joikin mahdottoman määrän vettä. Itsekin olin juomisen tarpeessa, Aapon hoidettuani ajattelinkin keskittyä joihinkin muihin hommiin, ja katsella sitten illemmalla jos hevosten liikutus onnistuisi vähän paremmin.

- Taciturn

Uusi yritys

Hevosen Snow Queen Joy päiväkirjasta:

Alkuvuonna Lumi astutettiin meidän Rommilla, mutta harmiksi tamma ei tullut kantavaksi. Jäimme seurailemaan koska Lumille tulisi seuraava kiima, halusin kovasti kokeilla onnistuisiko tamman kantavaksi saanti tällä kertaa. Nytkin orivalintana oli Rommi: olin luvannut, että jollei tälläkään kertaa tärppäisi, niin sitten voisimme rauhassa kokeilla jotain muuta yhdistelmää. Hieman se kuitenkin vatsanpohjassa kouraisi, sillä juuri Rommista ja Lumista meidän talliporukka povaili lähes täydellisiä vanhempia tulevaisuuden huippuvarsalle. Suoraan sanottuna minua stressasi aivan liikaa odotus siitä, saataisiinko Lumi kantavaksi. Mikäli joko Lumissa tai Rommissa oli jotain vikaa, joka estäisi jälkikasvun saannin, olisi se meille erittäin suuri takapakki.

Astutus tapahtui luonnollisesti, ja kyllähän siinä sai jännätä että onnistuiko tämä vihdoin. Lumi hyväksyi orin heti, ja kaikki sujui erittäin siististi. Nyt saammekin jäädä jännittämään, onko meillä kesällä yksi uusi varsa kirmailemassa laitumella. Koska kyse tulisi olemaan Lumin ensimmäisestä varsasta, en malttaisi millään odottaa mitä tuleman pitää. Olenhan jo todella pitkään haaveillut siitä että pääsisin aloittamaan kisauraa jonkin suosikkitammani jälkeläisen kanssa.

- Taciturn

Maastoreittien tarkastelua

Hevosen Valiant Campo Giro päiväkirjasta:

Giro kaipasi virikettä, niin myös minäkin. Sen sijaan että olisin mennyt liikuttamaan paria meidän nuorempaa tammaa, varustin raudikkopapan ja lähdin sen kanssa maastoon seikkailemaan. Kyllähän Girokin ansaitsi jotain muuta elämäänsä kuin päivittäistä tarhailua ja ratahumputtelua muutamaan otteeseen viikossa. Olin itse aina nauttinut maastoilusta, joten ajattelin sen olevan Gironkin mielestä mukavaa. Tänään olikin tarkoituksena kiertää vähän tiluksien rajoja ja katsella missä kunnossa meidän vähän kaukaisemmat ratsastuspolut olivat talven jäljiltä.

Giro oli jo varustettaessa virkeänä, se selvästi aavisti että nyt olisi luvassa jotain erikoisempaa. Ori ei joutanut edes pullistelemaan satulavyön kanssa mikä sillä oli yleensä tapana, se vain odotti kuin malttamaton pikkulapsi että koska mennään. Taluttaessani Giroa pihalle nosteli se päätänsä korkeuksiin ja katseli ylväänä ympärilleen. Tallikissa Isäntä tuli ovella vastaan, ja selkään noustuani huomasin sen lähteneen seuraamaan meitä. No, olihan meidän tiluksien mittaus sentään tuon rotevan kollin työtä. Giro oli joskus ollut vähän säpsy Isännän suhteen, mutta tällä kertaa se ei jaksanut välittää vaikka kissa välillä juoksikin takaapäin ja yritti hyökkiä sen kevyessä tuulessa liuhuvaan häntään.

Kiersimme Giron kanssa ensin läheistä mäntymetsää kohti, jossa ratsastin lähes päivittäin jonkun hevosen kanssa. Siellä tie oli varsin hyväkuntoinen, olihan meidän tallimestari pitänyt siitä huolen. Minua kiinnosti tänään kuitenkin mennä pidemmälle, meidän vähemmän käytetyille poluille jotka olivat vasta viime viikolla sulaneet. Siellä ei juuri kukaan ollut ratsastanut viime syksyn jälkeen, olihan tie sieltä päin melko vaativa kapeine kohtineen ja jyrkkine mäkineen. Giro tykkäsi päästessään kulkemaan ylämäkiin, sen mielestä kun meidän rento lauantaimaasto oli turhankin leppoisa. Saipa edes johonkin purkaa energiaansa. Miltei jokaisen mäen alla oli kauhean liejuinen kohta, ja kiersimmekin ne visusti orin kanssa. Eipä liioin Isäntäkään tahtonut liata itseään kurassa, vaan loikkelehti perässämme väistellen märkiä kohtia.

Tallin tilukset olivat niin isot, ettemme lähteneet meidän mäkistä metsäkaistaletta pidemmälle tutkailemaan. Tulimme kuitenkin eri reittiä takaisin tallin pihaan, todetaksemme tien olevan paikoin hyväkuntoinen, ja paikoin niin märkä että olisi parempi antaa sen vielä vähän aikaa kuivua ellei tahtonut liata itseään. Giro näytti virkistyneen meidän yhteisestä maastolenkistämme, veinkin orin tarhaansa kun olin ensin hoitanut sen kuntoon. Ensi viikolle pitäisi suunnitella jotain ehkä vähän vaativampaa ohjelmaa Gironkin varalle, ori kun on viime aikoina ollut valitettavasti aivan liian vähällä liikunnalla. Giro tuskin panee suunnitelmistani pahakseen, niin eloisa ja liikkuvainen kavari kun se on aina ollut.

- Taciturn