Socorron päiväkirjasta:
Aikaa sitten kisaeläköitynyt Roi-herra on saanut nauttia lähinnä meidän ori-ihmisenä tunnetun tallimestarin huomiosta, vaikka itsekin olen raudikkoa vähintään pari kertaa viikossa liikuttanut taikka muuten hoitanut. Tuon vähän korkeampisäkäisen orin selkään on aina yhtä vaikea kavuta kun itse on näin lyhyt, mutta siitäkin huolimatta olin tänään vakaasti päättänyt ratsastaa ilman satulaa. Pakkasta oli ollut meilläpäin jo useamman viikon ajan, joten lämmin hevosen selkä tuntui paljon paremmalta vaihtoehdolta takapuolen alla kuin satula, vaikka korkealla jouduinkin keikkumaan. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut tänään tehdä muuta kuin pistää tähän raudikkopappaan vähän virettä, joten mitään kovin rankkaa treeniä meillä ei edes ollut luvassa.
Roi on aina tykännyt ihmisen huomiosta, joten sen sai harjailla ja suitsittaa kuntoon ilman minkäänlaisia suurempia ongelmia. Päätään se toki meinasi nostella korkeuksiin, luultavasti vain saadakseen niitä "hyvä poika" -rapsutuksia kaulalleen kun sitten lopulta antaa periksi. Karsinastaan ori lähti kävelemään kiltisti perässäni, vaikka jäikin vilkuilemaan kovasti taakseen. Karsinassa olisi varmasti ollut niin mukavaa nuokkua vaikka koko päivä, Roi kun on aina ollut reippaudestaan huolimatta mahdollisimman mukavuudenhaluinen nautiskelija.
Talutin orin meidän pienemmän ratsastuskentän laidalle. Lunta oli tullut edellisviikolla runsaasti, ja kukaan ei ollut käyttänyt kenttää sen jälkeen. Otin Roin aidan viereen, kiipesin itse aidalle ja ujuttauduin siitä orin selkään. Ohjasin tämän sitten kentälle. Lumi pöllysi Roin jalkojen alla, ja pari kierrosta kentänlaitaa kierrettyämme alkoi edessä näkyä selkeä ura jota pitkin kulkea. Annoin orin kävellä ihan kaikessa rauhassa vielä muutaman kierroksen, ja aloin sitten ohjailla sitä niin ympyröille kuin volteillekin. Paksu kinos ei tuottanut vahvalle puoliveriselle kovinkaan paljon vastusta, mutta ainakin hyvää se teki orin joutuessa nostamaan jalkojaan enemmän kävellessään.
Käveltyämme enemmänkin kuin tarpeeksi, nostatin ravin. Roi kulki siististi alla, ja minä pompin selässä kuin perunasäkki. En ollut muistanutkaan, kuinka pomppuisat askeleet Roilla pystyikään olemaan. Muutaman kierroksen ravailtuamme hidastinkin orin vauhtia, ja jatkoimme ihan käyntityöskentelyä. Teimme niin paljon kaikenlaisia kuvioita, että lopetellessamme kenttä näytti siltä kuin siellä olisi rymistellyt kokonainen hevosrykmentti. Liikutuksen kevyestä luonteesta huolimatta Roi näytti jo vähän hengästyneeltä, olihan tuo meidän kenttä tällä hetkellä vähän raskas alusta kävelläkin.
Kun pysäytin Roin kentän keskelle ja hyppäsin alas selästä, kaaduin persauksilleni unohtaessani miten korkea matka alas oli. Jalkoihini sattui, mutta hetken siinä istuskeltuani nousin ylös ja aloin talittaa oria takaisin talliin. Pikku muksahdushan tuo oli, ensi kerralla taitaisin kuitenkin suosiolla laittaa satulan vaikka noin muuten Roi olikin mitä miellyttävin ratsastaa.
- Taciturn
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti