Valiant Elven Lilyn päiväkirjasta:
Olin tullut tekemään aamutallia jo kuuden aikaan, kaverina minulla oli kaksi viikonloppuapulaista. Suuri osa tallin vakiohenkilökunnasta oli palannut vasta eilen myöhäisillasta kisamatkalta, joten näiden odotti tulevan töihin vasta puolenpäivän jälkeen, vapaapäiväänsä tänään viettäviä toki lukuunottamatta. Minulle tuli yllätyksenä, kun jo ennen seitsemää Mikko tuli tallille hätäisen näköisenä. Tämä oli kuulema etsinyt minua eilen kissojen ja koirien kanssa palattuaan tallille, mutta minä olin jo lähtenyt kotiin. Minä ihmettelin, että mikä nyt oli hätänä, kun mies tyrkkäsi käteeni aukeaman eräästä Länsi-Suomalaisesta hevosalan tiedotuslehdestä. Aivan sivun alalaidassa oli kuva ruipelosta, voikosta tammasta. "Tämä hevonen. Minun on pakko saada se", Mikko sanoi hätäisenä, ja minä katsoin tuon voikon pientä, sumeaa kuvaa. "Tuohan on ihan loppuunkulutettu vanha luuska, et sinä tuollaista halua", sanoin tälle ja tartuin täysiin kottikärryihin, jotka oli kuskattava lantalalle. Mies seurasi minua kuin hai laivaa, kaivaen puhelimestaan jotain.
"No mutta kun se ei ole mikä tahansa tamma", Mikko sanoi hermostuneena, ja pakotti minut pysähtymään kottikärryineni. "Katso nyt", tämä sanoi ja tyrkkäsi käsiini puhelimensa, jossa oli sähköposti auki. "Laitoin sinne eilen sähköpostia, ja sain vastauksena tarkempia tietoja tammasta. Se on Lilja", Mikko jatkoi ja katsoi minua nyt surkeana. Minä katsoin viestiä, ja totta tosiaan se oli Lilja, minun oma entisen tallini aikainen kasvatti, vasta kuusivuotias mutta noin huonossa kunnossa. Minä menin lukkoon, sillä en tiennyt oliko Mikko enemmän vihainen vai surullinen. Ei tämä koskaan minulle ollut pahapäinen, mutta voin kuvitella että miestä oli todella sattunut kun olin mennyt aikanaan myymään Liljan tämän nenän edestä. Olihan Mikko hoitanut ja kouluttanut tuota voikkotammaa lähes yksin varsa-ajoista lähtien, ja minä olin mennyt myymään sen vain koska tallin hevosmäärä oli käynyt stressaavan suureksi. "Ehkä minun pitää edes yrittää pelastaa tamma", sanoin Mikolle alakuloisesti, ja jatkoin hitaasti matkaani lantalaa kohti kottikärryineni.
Mies seurasi minua aina lantalalle asti, jossa tyhjensin kärryt, ja käännyin sitten takaisin tallia kohti. "Jos nyt otat sinne yhteyttä, ja hoidat kaikki hommat ostoon liittyen, niin minä otan sen tamman. Minä maksan itse tamman sekä sen kaikki eläinlääkärikulut, mutta sinä hoidat sen vaikka se teettäisikin ylimääräisiä työtunteja", sanoin Mikolle, ja tämä näytti iloisemmalta kuin oli koskaan ollut. Oikeastaan minulle tuli hyvä mieli nähdä Mikko noin pirteänä, olihan mies vuosien saatossa muuttunut työntekijästä hyväksi ystäväkseni. Oikeastaan Liljan ostaminen tuntui vähimmältä mitä pystyin tekemään, näkihän Mikosta selvästi kuinka kiintynyt tämä oli ollut tuohon voikkotammaan. Tämä tulisi ehkä olemaan ensimmäinen hevoskauppa, jonka hoidan tunteilla järjen sijaan. Toki mistähän sitä tietäisi, millainen tulevaisuus Liljalla olisi vielä edessä kun ikääkin oli vasta niin vähän ja nuorempana tamma oli kuitenkin ollut mitä lupaavin kilpahevonen.
- Taciturn
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti